keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Haljennut ruukku

Hiukan ns. takki tyhjä kun opiston kurssi-illat ovat päättyneet ja sain Pakkaspeiton valmiiksi, joten ei ole mitään uutta tapahtunut ompelurintamalla, mutta nyt on neljä päivää vapaata ja se kuluu varmasti niin paljon kuin vain ilmat antavat myöten pihatöissä, ikkunanpesussa ja muuten vain kaikenlaisessa askareessa.
Kevättä ihastellessa muutama kuva puutarhan kasveista ja pallotuijan ruukusta.

Kevätvuohenjuuri on jo nupulla.

Sinivuokko kukkii

Talven jäljiltä haljennut ruukku, eipä kestänyt montaa talvea tämä ruukku! Uusi muovinen ruukku jo odottaa autotallissa laittamista, vaikka en muovisista pidäkään, mutta täytyy taipua pakkasen edessä, jottei tarvitse joka vuosi uusia. Tämä on sen verran painava ja uusi ruukku on hiukan isompi, joten siirtäminen ei oikein innosta keväällä ja syksyllä. Pallotuijaan on hieman kevät aurinko ottanut, mutta ei kuitenkaan hengiltä ole saanut, joten luulen, että piristyy kun pääsee uuteen ruukkuun.

Pikku pihlaja-angervo jo availee lehtiään kuten aina ensimmäisenä keväällä.

Helmihyasintti terasilla kukkii vielä, vaikka pakkanen onkin hieman puraissut.


Erittäin lämmin kiitos kommenteista!

Hyvää helatorstaita!
Posted by Picasa

10 kommenttia:

  1. On ihanaa löytää edistyvän kevään merkkejä, minä teen aamuisin pihakierroksen, että näen, mitä yön aikana on tapahtunut. Hyvää helatorstaita sinullekin!

    VastaaPoista
  2. On tämä ihanaa aikaa, kun saa taas tuota kasvien heräämistä seurata.
    Saviruukulle käy usein noin, kun sinne menee vettä ja se jäätyy :(

    Mukavaa helatorstaita ja terkkuja täältä mökiltä ♥

    VastaaPoista
  3. Keväiset kukkijat ilahduttavat joka vuosi! Joka aamu löytyy uusia alkuja. Mukavaa helatorstaita!

    VastaaPoista
  4. Tämä on kyllä ihmeellistä aikaa joka vuosi, kun kaikki kevään ihmeet jo kymmeniä kertoja koettuna, ovat aina yhtä vaikuttavia! Virkistävää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kaunista kevätaikaa toivottelen ja mainitsen että kyllä se muoviruukkukin hajoaa, ei vain mene tuolla tavalla säpäleiksi kuin savinen. Läh. nimim. kokemusta on.

    VastaaPoista
  6. Hyvvää helatorstait sullekki!

    VastaaPoista
  7. Yllättävän pian on ruohokin alkanut vihertämään. Olimme maalla eilen ja seuraavalla kerralla varmaan saa alkaa ruohonleikkuun... Tein muutaman risuhärpäkkeenkin. Mutta en vielä kuvannut niitä...

    VastaaPoista
  8. Nyt onkin paras vuodenaika kun luonto herää, hienot kuvat olet ottanut!

    VastaaPoista
  9. Käy kurkkaamassa bloiini ja nappaa tunnustus mukaasi! :o)

    VastaaPoista
  10. Ihania kesän ensi kukkia. Ne ruukut on tosi heikkoja. halki oli minunkin ruukkuni. Olsi kai pitänyt tuoda sisälle.... Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...