torstai 18. huhtikuuta 2013

Valmis!

Kassi on valmis ja omasta mielestäni siitä tuli ihan hyvä, vaikka en tehnyt minkään kaavan mukaan. Mitat otin jostain kassista tilkkupinnalle ja siihen kaikki yhtäläisyydet sitten jäikin, -voisi sanoa, että on ihan itse suunnittelemani ja ideoima harppikirjonnalla koristeltu kassi! Mitat ovat K 28 cm, L 30 cm alhaalta ja L 43 cm ylhäältä, pohjan leveys on 17 cm, ei ihan pieni kassi, mutta ei kuitenkaan aivan ison isokaan, mutta kyllä tänne yhden naisihmisen tavarat mahtuvat.

Kassi toiselta puolelta, siellä on harppikirjonta vähän erilainen, ja tästä kuvasta nyt huomasin, että tuossa yläreunassa ympyröiden keskellä olisi saanut olla myös pieni ympyrä, mutta aina jotain jää eikä sille nyt voi enää mitään, jos en käsin siihen jotain kirjo, kassin kuva myös sivulta.
 
Tietysti merkkasin kassin omilla nimikirjaimilla ja tekovuodella. Vetoketjulipareet  "vajoavat" kassin sisälle ja vetoketju on tuollainen isohampainen avattava, mutta kun oli niin sopivan värinen ja kokoinen juuri tähän kassiin niin en sitten ostamaankaan uutta lähtenyt vaan käytin tätä varastossa olevaa.

Kassi sisältä ja sinne ompelin yhden isomman taskun papereille ja toiselle sivulle neljä pienempää taskua, en laittanut vetoketjutaskua, nyt tällä kertaa. Vuori on tikattu myös koristetikkauksin tukihuopaan varmistamaan, että pysyy kiinni. 

Kuva on tänään otettu n.klo 15.00 aikaan kun kävin kuuntelemassa sateen ropinaa terassin kattolle ja kuvaamassa kassin. Tänään on harmaa sateinen päivä, mutta tykkään kun lumet sulaa ja tulee nurmikkoa näkyviin, vaikka onkin harmaata, pian tuossa penkissä olevat vuohenjuuret nousevat ja antavat keltaisen aurinkovärinsä kirkastaa päivän! Nurmikkokin kasvaa ja vihertyy heti kun tulee oikein aurinkoinen päivä, tämä  nurkka on etelään päin, joten on lämmin paikka ja siksi vuohenjuuri on ensimmäisenä kesäkukista kukassa! 

Tämä kuva on otettu viime sunnuntaina ja silloin aurinko paistoi ja oli lämmin päivä! Joimme isännän kanssa ensimmäiset terassikahvit terassin rappusilla auringonpaisteessa! 
Kuva on talon eteläpuolen seinustalta, jossa kasvaa sinililja eli scilla. Seinänvierustasta lumet sulavat aina ensimmäiseksi ja sinililjat nousevat joka kevät uskollisesti kukkimaan.

Edellisen postauksen liittyen tilkkukäpyyn kommenteissa Tii kertoi tuosta styroxmunan mittauksesta, että kun mittaa munan leveimmästä kohdasta, niin kangasneliön koko on neljäsosa muna ympärysmitasta. 
Kiitos Tii tarkennuksesta!

Lämmin kiitos kommenteista ja tervetuloa Maarit lukijaksi ja blogimatkaani mukaan!

Ihanaa vihreätä kevään odotusta!

Posted by Picasa

8 kommenttia:

  1. Todella hieno kassi. Nuo harppikirjonnat ovat kivat.

    VastaaPoista
  2. Oikein kaunis kassi ja tikkaukset on onnistuneet mielestäni hyvin.

    VastaaPoista
  3. Hieno kassi siitä tuli - ympyrätikkaukset ovat todella näyttävät!

    VastaaPoista
  4. Aivan upea laukku. Nuo väritkin on taas hyvällä maulla valitut !

    Mukavaa ja aurinkoista jatkoa ♥

    VastaaPoista
  5. Jepp! Tyylikäs laukku ja hyvä kangasvalinta. Harppikirjonta on piste i:n päällä!!!!!!!

    VastaaPoista
  6. Onpa hieno laukku, noi harppitikkaukset on kyllä mainiot.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...