perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kirppariostoksia ja ympyröitä

Torstaina olin opistolla tämän kevään viimeisellä saumurikurssi tunneilla ja ilta meni niin nopeasti ja opimme  taas jotain uutta, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.
Menin opistolle ennen kurssia vähän aikaisemmin silittämään Pakkaspeittoa, opistolla on ns. silityskeskus. Siinä on höyrytehoja vähän enemmän kuin tavallisessa silitysraudassa.
Tämä oli ensimmäinen vähän isompi peitto jonka tikkasin koneella, eikä jälki ole oikein hyvää,  en ainakaan itse ole siihen täysin tyytyväinen, mutta kävi hyvin konetikkauksen oppimateriaalina, koska peitto jää itselle.
Tikkausmalli oli ympyrä joka on muutenkin haasteellinen ommella ompelukoneella ja käytin tikkaukseen lankaa joka oli tarkoitettu käsintikkaukseen, joten haastetta oli kyllä tarpeeksi. Huomasin ensimmäisiä ympyröitä tehdessä, että tavallinen paininjalka ei käy, joten vaihdoin yläsyöttö paininjalkaan ja se sujui paremmin, laitoin tikin pituuden hiukan pidemmäksi, lanka oli paksumpi kuin tavallinen tikkauslanka. Huomasin myös, että harsiminen olisi pitänyt olla hieman tiuhemmassa, eli n. viiden sentin välein, polyesterivanu elää välissä todella paljon, mielestäni enemmän kuin puuvillavanu. No, oppia ikä kaikki. Apuna tikkauksessa oli Motonetista ostetut valkoiset Aino siivous hanskat, niissä oli hyvä tahmea pinta jolla oli hyvä tarttua peittoon ja yrittää pitää tikkauskohta suorana ommellessa.
Vielä pitää kehitellä tähän reunakaitale ja sitä mietin nyt näiden kommenttien avulla joita sain tässä postauksessa.
   
Puutarhassa raparperit jo nostelee päätään.

Ruohosipuli myös jo hieman pilkistelee.

Keskiviikkona kävin pitkästä aikaa Suvilahden Suvi kirppiksellä ja löysin 4,50 eurolla yhden pienen virkatun liinan, 6 kpl käsinkirjailtua servettiä, reunatkin on ommeltu käsin kiinni, seuraavat liinat ostin ihan kankaan takia, tuo jossa on sydämmiä siksi, että se tuo mieleeni lapsuudesta naisten esiliinat ja toinen oli niin hauska karkkikuvioinen pyöreä liina.
Maanantaina menen töihin neljän ja puolen viikon sairasloman jälkeen ja katsotaan miten käsi kestää taas työntekoa. Tänään näin osan työkavereista kun olin pitkäaikaisen työkaverin eläkejuhlissa iltapäivällä.

Kiitos kommenteista!

Hyvää viikonloppua!
Posted by Picasa

8 kommenttia:

  1. Kaunis ja siisti tuo peittosi on !
    Mutta on se jännää, miten yleensä koskaa ei ole omaan työhönsä tyytyväinen. Vaikka ei olisi kuin joku pienen pieni virhe, niin sen kyllä itse huomaa.
    Kivoja löytöjä teit kirppikseltä :)
    Mukavaa viikonloppua, toivottavasti kätesi kestää työnteon ♥

    VastaaPoista
  2. Kuvissa peiton tikkaus näyttää hyvältä. Tuo pieni virkattu "liina" näyttää tutulta. Olen virkannut sillä mallilla sänkypeiton joskus 70-luvulla. Tai itse asiassa vvirkkasin yhdessä äitini kanssa. Peitto on yhä tallella.

    VastaaPoista
  3. Kauniilta minusta näyttää tuo tikkausjälki. Koneella on haastavaa tikata isoa peittoa. Itse aina tuskailen tuossa vaiheessa.
    Mukavaa viikonloppua ja toivon, että käsi kestää työhön palaamisen. :0)

    VastaaPoista
  4. Peitto näyttää kauniilta ja tikkausjälki erinomaiselta. Minulla odottaa yksi peitto ympyröiden tikkausta. Kokeilujen ja purkamisten jälkeen ompelen aina vain isompia ympyröitä, kun pienissä tulee niin paljon ryppyjä. Hyviä löytäjä olet tehnyt kirpparilla, sydänliinan kangan näyttää saman tyyliseltä kuin keittiön verhoni parinkymmenen vuoden takaa. Toivottavasti kätesi on parantunut hyvään työ-ja ompelukuntoon.

    VastaaPoista
  5. Minunkin mielestäni ympärät ovat todella hyviä. Itse tulee oltua vain turhan kriittinen. Voit olla tyytyväinen kättesi jälkeen:)

    VastaaPoista
  6. E' sicuramente un gran lavoro, le difficoltà non mancano però il risultato mi piace, complimenti, Assunta.

    VastaaPoista
  7. Kyllä tuo tikkaaminen on aika haastava laji. Tilasin "ympyrä- ja sesormatic vapaaompelujalan2. Saas nähdä osaanko niillä mitään. Ihan kauniita ympyröitä sinulla on.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...