lauantai 13. huhtikuuta 2013

Harppikirjontaa laukussa ja Tilkkukäpy.

Innostuin kokeilemaan harppikirjontaa tähän kankaaseen, Pentikin "Haiku", löysin tässä jokin aika sellaisen reilun metrin palan, kun kävin pikaisesti tutkailemassa, mitä uutta heillä on ja tämä oli siellä alelaarissa, maksoi 8,40 €. Kangas on hieman tukevampaa, mutta ihastuin väreihin.

Tein tilkkupintaa, vaikka ei olisi tarvinnut, mutta jotenkin vain halusin rikkoa kankaan kuviota, ettei ole liian säntillistä. Tässä sitä ei oikeastaan huomaa, mutta tulihan nyt tehtyä tämä näin. Tilkkupinta on tehty kahden kokoisia paloja yhdistämällä. Tilkkupinta ja ohut kiinteä vanu ja harppikirjonta onnistui, ehkä suurimmaksi osaksi siksi kun päällikangas on tukevaa, joten tukikangasta ei tarvittu. Harppiympyrän yhtymäkohdat vain ei aina täsmännyt kohdilleen. Vaikka ei sitä sitten käytössä huomaa, veikkaan.
 

Tässä näkyy hieman jo vuorikangastakin siihen laitoin liimattavaan tukihuovan, koska laukusta olisi tullut liian lötkö pelkän ohuen vanun kanssa. Laukun pohjakankaan kanssa sattui pieni kömmahdys, kun leikkasin liian lyhyen ja jouduin laittamaan päihin pienet jatkopalat, jotka kuitenkin häviävät kun pohjan kulmat on ommeltu ja leikattu pois, mutta jos olisin jättänyt pohjapalan pois, niin laukusta olisi tullut liian matala. Tietysti olisi voinut laittaa yläreunaan jotain, mutta menee vähän liikaa säätämiseksi. Katsotaan minkälainen tästä tulee, olenko ollenkaan tyytyväinen lopputulokseen! Laitan lisäkuvia kun on valmis.

-----------------------------------------------------

Kiitos kommenteista ja muutama on kysellyt tilkkukäpyjen teko-ohjeita, minulla ei ole muuta ohjetta kuin ruotsinkielinen paperikopio joulupalloista ja en voi sitä tähän laittaa kun en tiedä mistä kopio on otettu ja kopiossa ei näy. Katselin netistä tähän linkin jossa on pallon teko-ohjeet, käyvät myös käpyyn, linkki löytyy täältä. Käpy vain aloitetaan styroxmunan alapäästä samalla lailla kun pallokin ja laitetaan kärkeen kangasneliö ennen aloitusta. Olen pallonteko-ohjeesta soveltanut käpyyn teko-ohjeet. En etsinnästä huolimatta muuta ohjetta löytänyt.


Kuva näkyy pienimmän kävyn koko, tuo sininen ihmeteippi on siinä siksi, kun styroxmuna oli niin sähköinen ei pysynyt paikoillaan mittauspaikallaan ja kangasneliöiden koko mistä taitellaan kolmiot tämän kokoiseen käpyyn. Kangasneliöt pitää oikeastaan aina miettiä erikseen, kun tietää minkä kokoinen styroxpallo tai käpy tulee. Palloon tai käpyyn kannattaa piirtää neljä tai useampi apuviiva langan avulla ylhäältä alas, pysyy rivit paremmin suorana. Eli kaikki kangaspalat, pallossa yhtymäkohta keskellä ja ripustuslenkki kiinnitetään pienillä askartelunuppineuloilla styroxmunaan tai palloon. Kuva tarvikkeista. Toivottavasti tästä on apua jos haluaa tehdä näitä.


Lämpenevää kevättä!

Posted by Picasa

12 kommenttia:

  1. Ihanaa nähdä harpin käyttöä. Koneessasi on todella komeat koristeompeleet. Olisipa minullakin. Tilkkutaustalla ompeleet tulevat toisissa kohdin esille todella hyvin ja toisaalla sulautuvat taustaan hauskasti.

    VastaaPoista
  2. Kivoja pyörylöitä. Noin saa helpolla ilmettä työhön.

    VastaaPoista
  3. Anche se sei all'inizio del lavoro, il risultato mi piace, grazie pr il link della sfera!! Assunta.

    VastaaPoista
  4. Kiva, uusi blogipohja sinulla! Ja tyylikäs harppiharjoituskin - jännityksellä odotan lopputulemaa :)

    VastaaPoista
  5. Ihania ympyröitä! Minulla on harppi tilattu, keksin vasta äsken, että koneeseeni on se mahdollista saada. Kiitos myös käpyohjeesta

    VastaaPoista
  6. Ser riktigt fint ut! Fint med alla brodyrsömmar i cirklar! Fina tygkottar!

    VastaaPoista
  7. Taas niin kaunista tikkailua !
    Nuo kävyt on ihania ♥

    VastaaPoista
  8. Kiitos käpyohjeesta. Olen tehnyt sellaisen vuosia sitten, antanut sen lahjaksi ja samalla unohtanut, miten se tehdään. Harppikirjontasi näyttää kauniilta.

    VastaaPoista
  9. Hianoo tikkaust.
    Noit käpyi tuli aikonas tehtyy usevampi. Ohjekki o jossai... Noitte kankasneliöitte koko on muistaakseni neljäsosa munan ympärysmitasta, ko se mitataa munan levveimmäst kohrast.

    VastaaPoista
  10. Hyvänen aika,...harppikirjontaa. Joka päivä sitä oppii uutta, jos ei tekemään, niin ainakin kuulee uuden sanan! Ei mitään nopsaan huitaistuja töitä. Ja tuon styroxmunan tekokaan ei näyttänyt mitenkään nopealta eikä helpolta.

    VastaaPoista
  11. Hienoja kankaita ja vielä hienompia tikkauksia, käpystä puhumattakaan. Kyllä se kevät tulee, meillä jo kottaraiset lauloivat pihakoivussa IHANAA!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...