sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Rauhallista adventtisunnuntaita!

Tämä patalappu on ensimmäinen jonka tein uudella ompelukoneellani  pari vuotta sitten ja huomaa, että kirjonta ei oikein ole hallinnassa, vaikka ei se ole oikein hanskas vieläkään, pitäisi harjoitella, harjoitella ja harjoitella! Tämä on jäänyt itselle muistoksi. Koko on aika pieni patalapuksi.
Esittelen tässä yhdet tyynynliinan päälliset jotka olen tehnyt joskus 1999-2000- luvun taitteessa eräälle rakkaalle ystävälleni! Hän asuu Turussa ja kun kävimme hänen luonaan, niin hänellä oli vieläkin tyynynpäälliset käytössä! Pidän itse näistä tosi paljon ja löysin viimekesänä samaa kukkakangasta sattumalta lisää, joten olen ajatellut (ajattelusta voi olla pitkämatka teko vaiheeseen tai sitten ei!) tehdä ehkä ei ihan samanlaisia, mutta samantyyliset tyynynpäälliset omaan makkariin. Tekniikka on hirsimökkimuunnos ananasbloggi ja pidän tästä muunnoksesta, mutta omasta mielestäni on aika haastava tehdä, että saa kauniin ja vaatii aikaa ja työtä, joskus olen nähnyt tilkkupeittojakin tehdyn tällä tekniikalla, minusta ei taitaisi olla ihan niin kärsivällistä tekijää. Hyvä kun saan tyynynpäällisen tai patalapun tehtyä!

Kiitos kommenteista ja kiva kun vierailette blogissani ja tervetuloa uudestaankin, eilen 8.12.2012 klo 17.35  oli tullut täyteen 8000 tuhannen kävijämäärä. Kiitos siitä kuuluu kaikille teille täällä vieraileville ja eilen tuli myös täyteen 11:toista kuukausi kun olen blogini aloittanut, joten pian on kulunut vuosi, kyllä aika kuluu nopeasti!
Olen saanut monta kaunista ja mieltä lämmittävää kommenttia ja blogiystävää, joiden kanssa voin jakaa tämän kivan harrastuksen ja oppia uutta, nähdä innostavaa, luovaa, oivaltavaa ja kaunista käsityötä!

Iloista joulun odotusta!


8 kommenttia:

  1. Kiva jouluinen patalappu. Ja nuo tyynyt, voi että ne on kauniit.

    Onnea hienosta kävijämäärästä, en kyllä ihmettele. Kun teet aina niin kaunista ja siistiä.

    VastaaPoista
  2. Kauniit tyynyt. Ei patalapussakaan mitään moittimista ole. Kirjontaa itsekin pitäisi paljon harjoitella, mutta kun kaikkea ei vaan ehdi.

    VastaaPoista
  3. Sinun blogiasi on ilo seurata. Tyynyliinat ovat tosi kauniit ja patalappu oikein soma

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit tyynynpäälliset!

    VastaaPoista
  5. Kiva kirjontakuvio. Minä tykkään tuosta koneella kirjomisesta todella paljon. Lähinnä se on ollut kuvioiden ja tekstin yhdistelemistä. Hieman olen opetellut sitä uutta ohjelmaanikin, mutta sen oppiminen kyllä kestää... Koneessakin on vielä opettelemista. Onhan tässä aikaa, kun ei ole ole enää työelämässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heippa. laita sp. eija_s4(at)hotmail.com Niin voin kokeilla osaanko laittaa kirjontakuvion sinulle liitteenä. Laita myös kirjotakoneesi merkki, niin tiedän mikä tiedostomuoto on kyseessä. En muista millään mistä tuon löysin :D

      Poista
  6. Ai samalaisia "isäntiä" on muillakin ?
    Monen monta vuotta siitä maalauksesta puhuin :)
    Mutta KYLLÄ KANNATTAA !!!!

    VastaaPoista
  7. Sulla on tosissaan nättejä töitä. Matotkin! On varmaan ihnaa, kun osaa ommella! Minä en saa housunpulttujani edes lyhennettyä. Onneksi ystävättäreni, Mansikki, lupasi joulunjälkeen hoitaa asian. Mukavaa joulunodotusta sinnekin!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...