lauantai 24. marraskuuta 2012

Jouluinen seinävaate

Tämä työ kuuluu niihin töihin joiden tekeminen on kestänyt harvinaisen kauan, (huh, huh!) olen aloittanut työn jo 2000-luvun alkupuolella jolloin tein työn siihen vaiheeseen, että päällinen, vanu ja vuori olivat harsittu yhteen tikkausta varten ja siihen se sitten jäi moneksi vuodeksi, mutta se on joka joulu käynyt käsissäni, (mietintää) mutta ei ole edennyt kun vasta viime vuonna sain tehtyä nuo koneella tehdyt tikkaukset ja sitten se jäi taasen tauolle kun en osannut päättää millaiset reunat siihen laitan, kunnes jälleen kerran löysin sen käsiini viimeviikolla ja tein sen valmiiksi, joten tämä pieni jouluinen seinävaate on "muhinut ja jalostunut" oikein kunnolla päässäni kunnes on löytänyt lopullisen muotonsa ja tikkauksensa.
 
Nurjapuolikin on ihan kivan näköinen! 
 
Lähikuvaa tikkauksista, koneen hienosäätö ei ole kohdillaan, kun tämän viimevuonna tikkasin, mutta tänä vuonna löysin koneestani senkin! (Kone on pari vuotta ollut käytössä)
 
Muutaman patalapunkin sain aikaiseksi leikattua, vielä ovat vähän keskeneräisiä.


Hyvää viikonloppua kaikille!
Posted by Picasa

9 kommenttia:

  1. Sinulla on AINA niin kaunista ja siistiä jälkeä. Kun suurensin kuvaa, erottui nuo tikkauksetkin.
    Lappuset on oikein hyviä ja käyttökelpoisia vaikka joululeivontaan !

    VastaaPoista
  2. Kaunis kun mikä tuo seinävaate.

    VastaaPoista
  3. Kaunis Joulutaulu

    Kotini kaipaa kipeästi uusia pannulappuja, en voi niitä ostaakaan, kun haluaisin tehdä ne itse. Mutta pienet työt eivät kuulu suosikkeihin... :)

    VastaaPoista
  4. Kiva seinävaate. Minulla on kahteen seinävaatteeseen leikeltyjä kappaleita, mutta en ole saanut niitä koottua.

    VastaaPoista
  5. Kaunis seinävaate. Pitkää valmistumisaikaa ei huomaa, vaan se on kuin hetki sitten suunniteltu ja tehty. Tuo hienoa joulutunnelmaa.

    VastaaPoista
  6. Selkeä ja siisti työ, joulun värit, kiva:)

    VastaaPoista
  7. Kaunis jouluinen työ. Ja niin siistiä.

    VastaaPoista
  8. Pitkään hauduttamalla syntyy yleensä herkkuja!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...