maanantai 21. toukokuuta 2012

Vapaapäivät meni ja jotain tuli tehtyäkin

Helatorstai meni ja samalla viimeiset vapaat ennen kesälomaa, mutta onhan tässä lomiakin jo vietetty. Perjantaina olin lapsenvahtina kahdelle reippaalle pikkupojalle ( 10  1/2 kk ja 2 1/2 -v ) lauantaina tehtiin pihatöitä, ja sunnuntaina on sitten vähän kerinnyt ompelukoneellekin. Tein muutaman uuden patalapun. Patalaput oikeasti tulivat siksi tehtyä kun kokeilin kaitaletekniikalla tehdä kangasta josta leikkasin kolmioita ja nämä ompelin yhteen, isommassa patalapussa keskusta on pienemmistä kolmioista, kokoa jatkoin kaitaleilla, pienemmät patalaput ovat neljästä kolmiosta koottu.

Isomman koko on 29x29 cm on siksi niin iso, kun käytän sitä peltisen uunivuuan alla. Tikkauksen harjoitteluun käytin ompelukoneen koristeompeleita ja moniväristä konekirjontalankaa by Karnaluks.
 

Tässä kaikki kolme patalappua samassa kuvassa.
 
Värit ovat mitä käteen sattui tulemaan kaitalelaatikosta, joten eivät välttämättä rimmaa kovin hyvin yhteen, mutta noin arkikäyttöön sopivat eikä tarvitse varoa, mulla on monta patalappua joita pidän keittiössä vain koristeena, kun ovat niin nätteja ettei niitä malta käyttää! Onneksi voi itse tehdä käytettäviä.
 
Patalappujen takakangas on kirpparilta ostettua verhoa, valmiiksi moneen kertaan pestyä ja pehmosta. Sopivaa juuri tähän käyttöön.
 
Tuolinpäällisetkin edistyvät hitaasti mutta varmasti!
Tulihan juttua nyt patalapuista, mutta en ole kauheasti patalappuja tehnyt viimeaikoina ja näitä oli kiva tehdä!
Nämä edelliset ompelukset on tehty sunnuntaina ja illalla kävin  Kesälapsi  blogissa ja näin hänen tekemät tetrapussukat, olivat kyllä niin kivan näköisiä, että innostuin tänään heti tekemään pari kappaletta, nämä on tehty FQ kankaasta.

Tämän pussukan olen tehnyt jo syksyllä ja ohjeen tai paremminkin näytön olen saanut opiston opelta, näitä pussukoita on kiva tehdä, ne voi tehdä saumurilla kokonaan jos haluaa, itse tein kyllä ompelukoneella, saumuria ei ole tullut käytettyä pitkään aikaan, siellä se seisoo nurkassa pölyttymässä!
Hyvää ja kaunista viikonalkua kaikille! 
 Posted by Picasa

6 kommenttia:

  1. Hauska yhteensattuma: itselläni on tuota samaa sinistä verhokangasta, kirpparilta hankittua sekin :) Hienoja patalappuja, hyvä tapa tyhjentää kaitalelaatikkoa ja käyttää ompelukoneen koristeompeleita!

    VastaaPoista
  2. Kivoja pussukoita. Mutta nuo patalaput on todella nättejä.
    Ihanat ja yhteen sopivat värit !!!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja patalappuja! Pitäisi kanssa kokeilla kaitaletekniikkaa kun tilkkuja kertyy ja kertyy. Tetrapussukoistakin tuli kivoja.
    Oikein aurinkoista ja mukavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kauniita töitä! Eivät menneet vapaat hukkaan!

    VastaaPoista
  5. Kauniin värikkäitä patalappuja:)Terveisiä Lapista!

    VastaaPoista
  6. Ihanan värisiä patalappuja. Totesin tänään mökillä, että siellä olevat patalaput ovat hieman kamalia, joten uudet pitäisi tehdä. Nuo tetra-pussukat ovat hauskat.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...